MAINOS

Ideoita luonnossa liikkumiseen

MAINOS -

Luonnon positiiviset vaikutukset mielenterveydelle tulevat esiin tutkimuksista tasaisin väliajoin. Ilmojen lämmetessä ulkoilemaan kannattaakin suunnata, sillä talven jälkeen myös D-vitamiinin tankkaaminen auringonvalosta kannattaa. Jos pelkkä kävelylle lähteminen kuulostaa tylsältä, kokosimme alle muutaman vinkin, miten luonnosta pääsee nauttimaan myös muilla tavoin.

Teltta mukaan metsän siimekseen

Vaikka lähimetsissäkin riittää usein tarpeeksi nähtävää, voi pidemmälle suunnattu vaellusretki yöpymisen kera olla mielenkiintoinen seikkailu. Pakkaa rinkkaan riittävästi ruokaa ja juomaa sekä makuupussi ja kevyt teltta, ja suuntaa syvemmälle. Lähistöltäsi saattaa löytyä esimerkiksi laavu, jonka luona on valmis nuotiopaikka. Muista kuitenkin tarkistaa metsäpalovaroitukset ennen lähtöä. Pannussa keitetty kahvi nuotiolla on rentouttava elämys, ja kun teltassa yöpyvä nukahtaa lehtien havinaan ja herää linnun lauluun, stressitaso putoaa varmasti.

Erämaahan lähteminen voi tosin olla hankalaa, jos ei omista autoa, eikä bussejakaan aina kulje, mutta vaihtoehtona voi tietysti myös olla kyydin pyytäminen tuttavalta, tai auton vuokraaminen lyhyeksi ajaksi. Esimerkiksi GoMore, jonka yksityisleasing ja -vuokraus ovat monille tuttuja, on kätevä keino vuokrata auto suoraan toiselta yksityishenkilöltä, ilman autovuokraamossa käyntiä.

Geokätköily - löydä sisäinen Indiana Jonesisi

Myös geokätköily on mielenkiintoinen tapa viettää aikaa luonnon helmassa. Geokätköilyssä etsitään muiden piilottamia esineitä luonnossa GPS-koordinaattien avulla. Se on siis eräänlaista modernia aarrejahtia, ja kukapa ei pitäisi aarteiden löytämisestä. Kätköjen koordinaatteja löytyy erilaisilta harrastajasivuilta verkossa. Yleensä kätköllä on pieni lokikirja vedenpitävässä rasiassa, johon kätkön löytänyt voi kirjata käyneensä paikalla. Lisäksi kätkössä voi olla jokin pieni esine, jonka kätköilijä voi myös vaihtaa itse tuomaansa esineeseen. 

Harrastaja voi myös luoda oman, uuden geokätkön, ja julkaista sen koordinaatit verkossa. Joskus kätköjä on myös erikoisissa paikoissa, ja niille pääseminen voi vaatia vaikkapa kiipeilyvarusteita tai sukellusvälineitä. Erikoisia ovat myös niin sanotut mysteerikätköt, joiden löytämiseksi on ratkottava jokin pulma, ja vastauksena saadaan varsinaisen kätkön koordinaatit. Suurin osa kätköistä ei kuitenkaan vaadi erikoistaitoja tai -välineitä, vaan riittää, että etsit koordinaatit verkosta ja käytät esimerkiksi puhelimesi GPS-toimintoa kätkön paikantamiseen. 

Pyöräretki uusiin maisemiin

Pyöräily on myös oiva keino nauttia luonnosta ja raikkaasta ilmasta, ja saada samalla aimo annos liikuntaa. Pyörällä ei kuitenkaan tarvitse ajaa nopeasti vain kuntoilun takia, vaan maisemia kannattaa myös ihastella, ja pysähdellä silloin tällöin. Parhaat retket suuntaavat uusiin maisemiin, ja kun mukaan pakkaa vielä piknik-peiton ja herkulliset eväät, on rentouttava retki luontoon taattu. 

Reitin voi suunnitella etukäteen vaikkapa Googlen kartoista. Ehkäpä lähistöltä löytyy lampi tai kukkula, jota et ole aiemmin nähnyt. Maatilalla laiduntavia eläimiäkin voi käydä katsomassa, ja reitin voi valita kulkemaan jäätelökioskin ohi. Varmista, että otat mukaasi tarpeeksi juotavaa, ja että pyöräsi on hyvässä kunnossa. Älä myöskään unohda pyöräilykypärää. Ja ei siis muuta kuin luonnosta nauttimaan!