tiistai 20.8.2019 | 19:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Nivalan kaupunki palkitsi arvokisoissa menestyneitä urheilijoitaan - Vuoden liikuttaja -palkinnon sai kaksi seuraa

Henri Heiska Nivala-lehti+
Su 3.2.2019 klo 12:00

Viime torstaina pidettiin Nivalan kaupungin perinteinen palkitsemistilaisuus, jossa kaupunki halusi muistaa vuoden 2018 aikana arvokisoissa menestyneitä nivalalaisia urheilijoita.

Kaiken kaikkiaan urheilijoita, jotka menestyivät vuonna 2018 joko SM-, EM-, MM-, olympia- tai Pohjoismaiden mestaruus -tasolla, oli yhteensä 18.

Yleinen ilmapiiri tilaisuudessa oli, että oltiin ylpeitä ja yllättyneitä, kuinka laajalla rintamalla ja paljon Nivalan kokoisesta pitäjästä löytyy arvokisoissa menestyneitä urheilijoita!

Tilaisuudessa keskusteltiin myös Nivalan liikuntapaikkojen ja -mahdollisuuksien kehityksestä, nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Kaikki olivat sitä mieltä, että Nivalassa on loistavat mahdollisuudet ja puitteet harrastaa lajikirjollisesti hyvin montaa lajia ja kehittyä kilpailemaan Suomen korkeimmalla tasolla.

Esimerkiksi uppopallon harrastukseen Nivalassa on vaatimustasojen syvyinen uima-allas, kun seuraavaksi lähin vaatimustasot täyttävä allas löytyy Kokkolasta tai Oulusta. Nivalasta tulikin viime vuonna uppopallossa kaksi naisten SM-kultamitalistia ja toinen heistä pokasi myös pohjoismaiden nuorten mestaruuden.

Tilaisuudessa haluttiin muistaa myös perinteisesti Vuoden liikuttaja -palkinnolla joko henkilöä, yhdistystä tai seuraa. Poikkeuksellisesti tänä vuonna päätettiin muistaa kahta yhdistystä, jotka pyyteettömällä työllään ovat nostattaneet oman toimintansa näkyvyyttä, saaneet ihmisiä liikkeelle ja olleet mukana edistämässä nivalalaista urheilua.

Palkinnon saivat sekä Nivalan Polku ry että Nivalan Urheiluautoilijat ry.

Nivalan Polku ry on vakiinnuttanut toimintansa kuntalaisten arkeen pienellä henkilömäärällä, järjestämällä mielekkäitä matalan kynnyksen tapahtumia, kuten esimerkiksi LUV (liikkuen uuteen vuoteen) ja ulkoroihutapahtuma perhereitillä, joka keräsi joulun välipäivien aikaan 266 henkilöä liikkumaan. Lisäksi he huoltavat ja pitävät yllä perhe- ja vaellusreittejä sekä ovat halukkaita kehittämään niiden toimintaa. Nivalan Polku Ry on suuri apu liikuntakeskukselle, mitä tulee reittien kunnossapitoon.

Nivalan Urheiluautoilijat taasen ovat omalla talkootyöpanoksellaan ja kehittämishalullaan vieneet nivalalaista autourheilua eteenpäin isoin harppauksin. Kesällä 2018 voitiin puhua jo jonkinasteisesta autourheilubuumista, kun Nivalassa järjestettiin iso autourheiluviikonloppu, joka näkyi ja kuului varmasti kaikille maakunnassa. Autourheilu on nostanut päätään myös nuorten keskuudessa, tästä todisteena on jo muutama saavutettu SM-mitali nuorten JM-sarjoissa.

Kaupungin palkitsemat urheilijat saavutuksineen

Miika Tenhunen

SM-halli: M22 1500m kultaa ja 3000m hopeaa

SM-maastot: M22 6km kultaa

Kalevan Kisat: 3000m ej pronssia

SM Laitilassa: M22 3000m ej kultaa ja 5000m pronssia

Pohjoismaiden mestaruuskisat Gävle: pronssia.

Unto Virkkula

Hiihtosuunnistus SM-sprint 24.2.-18 H70 hopeaa

Ampumasuunnistus 12.5.-18 H70 pronssi

Parispintti, sarja H120, SM 2.

Sanni Haikara

ampumahiihto pikakisa SM-pronssi (N16)

hirvenjuoksu SM-pronssi (S17)

hirvenjuoksuviesti SM-Pronssi (naiset)

Jarno Uusivirta

Suomen Reserviläisurheiluliiton SM-kisoissa, 2 joukkuehopeamitalia

Yrjö Uusivirta

ampumasuunnistuksen SM-kilpailut, normaalimatka, H55 SM 1. + pikakisa SM 2.

Reserviläisurheiluliiton ampumasuunnistuksen SM-kilpailut, H55

Reservin SM-ampumamestaruuskilpailut, kiväärin kenttä, H50, SM 1. Pienoiskiväärin makuukilpailu SM 3.

Parispintti, sarja H120, SM 2.

Eino Mehtälä

Reservin SM-ampumamestaruuskilpailut, itselataava kenttä, H70, SM 2.

Oiva Laurila

pienoishirvi SM-kulta (M80) SE-tulos

hirvi SM-kulta (M80)

Anne Tölli

eurooppalainen metsästysammunta yhdistelmäkilpailu hopea

pohjoismaistenlajien hopea

Johanna Huotari

metsästystrap SM-kulta (naiset)

metsästyshaulikko SM-hopea (naiset)

Anne Haikara

Hirvenjuoksuviesti SM-pronssi (naiset)

Enni Annunen

hirvenhiihto SM-hopea (N)

hirvikävely SM-hopea (N)

hirvenjuoksuviesti SM-pronssi (N)

Jarmo Junno

Pohjoismaiden mestaruus Suomen futsalmaajoukkueessa

Julianna Löllö

klassisen penkkipunnerruksen nuorten MM-kisoissa pronssia, 23-vuotiaiden 72 kilon sarja

klassisen penkkipunnerruksen EM-hopeaa, alle 23-vuotiaat 72 kilon sarja

EM-pronssia, SM-kultaa ja SM-pronssia

Pauli Junttila

kiihdytysajot, Top-street luokka, SM-kultaa

Hilla Savolainen

uppopallon nuorten Pohjoismaiden mestaruus sekä Suomen mestaruus

Mari Pesola

uppopallon naisten Suomen mestaruus

Moona Keskisarja ja Vanessa Viitala

jääkiekko, C-tytöt SM-hopea, Pyhä- ja Kalajokilaakson yhteisjoukkue

#