keskiviikko 26.6.2019 | 02:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ajokeli on vaarallinen kaikissa pohjalaismaakunnissa – Poliisi ohjaa liikennettä nelostiellä, 15 vasikkaa kolarissa Siikalatvassa

Huonon ajokelin varoitus on ollut voimassa aamusta alkaen lumi- tai räntäsateen vuoksi – kesärajoituksiin siirtyminen alkoi eilen

Laura Airola Nivala-lehti+
Ti 9.4.2019 klo 12:03 [päivitetty ti 14:03]

Ilmatieteen laitos varoittaa liikenteen sujuvuuden heikentymisestä niin Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla kuin Pohjois-Pohjanmaan länsiosissakin. Onnettomuusriski on kohonnut.

Nelostie Pyhäjärven eteläpuolella suljettiin raskaan liikenteen onnettomuuden johdosta aamuyöllä, ja poliisi ohjaa liikennettä paikalla. Kappaletavaraa kuljettanut rekka suistui tieltä ojaan ja kaatui kyljelleen. Perävaunu jäi tielle poikittain tukkien liikenteen kokonaan. Toinen ajokaista saatiin poliisin mukaan auki aamulla ennen kuutta.

Nelostiellä myös Iskon liittymän rampilla on tapahtunut liikenneonnettomuus, jonka vuoksi toinen ajokaista on osittain suljettu.

Siikalatvan Rantsilassa Ruukintiellä eläinkuljetusauto ja maastoauto törmäsivät kymmenen jälkeen aamupäivällä. Kolarin osapuolina olivat molempien autojen kuljettajat, sekä eläinkuljetusautossa 15 vasikkaa. Maastoauton kuljettaja on loukkaantunut, kertoo pelastuslaitos. Tilanne tiellä on nyt ohi.

Myös lauttaliikenne on keskeytetty toistaiseksi Kempeleen ja Hailuodon välillä. Hailuodon lautta ei liikennöi meriveden alhaisuuden vuoksi.

Kesärajoituksiin siirtyminen alkoi eilen. Kaikilla teillä siirrytään kesärajoituksiin viimeistään sunnuntaina.

Moottoriteillä nopeusrajoitus nostetaan yleensä 120 kilometriin tunnissa ja maanteillä yleensä 100 kilometriin tunnissa.

ELY-keskukset tarkistavat teiden kunnon ennen nopeusrajoitusten vaihtamista. Huonokuntoisilla tieosuuksilla alennetut nopeudet saattavat jäädä voimaan. Tieliikennejohtaja Pekka Rajala Väylästä muistuttaa, että yöpakkaset jäädyttävät tienpintoja vielä pitkään, ja kesärenkaiden vaihto on hyvä ajoittaa sen mukaan, missä liikkuu.

– Kevät näkyy maanteillä hyvinkin erilailla riippuen siitä, missä päin Suomea ajetaan. Lumisade saattaa yllättää vielä etelässäkin Pohjois-Suomesta puhumattakaan.

Ajonopeus on sovitettava vallitsevan sään mukaiseksi. Turvallinen nopeus voi olla huomattavasti alempi, kuin mitä liikennemerkki sallii.

Päivitetty 14:01: Tilanne Siikalatvassa ohi.

#