tiistai 24.9.2019 | 12:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Poliisikoiraoperaatio herätti huomiota Nivalan keskustassa – Kyseessä olikin poliisilaitoksen koiranohjaajien koulutus

Risto Puolimatka Nivala-lehti
Ke 4.9.2019 klo 20:35 [päivitetty to 06:33]

Poliisikoirien esiintyminen Nivalan keskustassa herätti ihmetystä keskiviikkona illalla. Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan.

Nivalassa pidettiin keskiviikkona Oulun poliisilaitoksen koiranohjaajien koulutuspäivä, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla maakuntaa. Viimeksi poliisikoirat jalkautuivat Nivalan maastoon viisi vuotta sitten.

Koulutus alkoi aamuvarhaisella ja kesti pitkälle iltaan. Teollisuuskylän alueen lisäksi koirapartiot liikkuivat Nivalan keskustassa ja eri puolilla paikkakunnan maastoja. Poliisikoiria oli 20 ja saman verran niiden ohjaajia.

Harjoituksen kanssa samaan Nivalan keskustassa oli illalla jonkinlainen varkaus tai muu kiireellistä poliisin paikalle tuloa vaatinut tehtävä. Poliisin johtokeskuksesta ei kuitenkaan osattu sen tarkemmin sanoa, vaatiko tapaus koirapartion paikalle.

Jokilaaksojen alueen poliisikoiranohjaajien järjestämään tapahtumaan tulee partiokoiria Oulusta, Kainuusta, Kuusamosta ja Jokilaaksojen alueelta.

#