tiistai 7.7.2020 | 21:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Miksi rahattomuus, työttömyys tai masennus tai pitäisi salata? – Toisen runokirjansa julkaissut Lilli Puurula haluaa puhua ääneen vaikeistakin asioista

Eetu Kupulisoja
Ke 11.9.2019 klo 19:00 | päivitetty pe 08:29

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan. Lilli Puurula ehti runoilla pöytälaatikkoon noin 15 vuoden ajan, ennen kuin kaksi vuotta sitten julkaisi niitä osana Mediapinta Oy:n Suomi 100 -runokirjasarjaa. Silloin ilmestyi esikoisteos Elämää ikkunan takana.

Yksi teos ei kuitenkaan riittänyt pöytälaatikon tyhjentämiseen. Kaksi viikkoa sitten painosta tuli toinen runokirja nimeltään Ihminen on ihme.

– Suomi 100 -vuonna kirjan sai tehtyä melkein ilman edestä. Silloin ajattelin, että nyt on hyvä hetki julkaista, kun olin aina kirjoitellut runoja. Viime syksynä Mediapinta lähestyi, että he jatkavat samanlaista tarjousta. Runoja oli kertynyt, joten ajattelin, että miksei niitä voisi taas julkaista, Puurula kertaa.

Jopa jäätynyt maakin

alkaa kukkimaan

kun se saa

vähän lämpöä ja rakkautta.

Sulattakoon aurinko

myös sinunkin sydämesi kuoren

ja antakoon sisimpäsi tulla esiin

niin kauniina kuin se on luotu.

Runoihinsa Lilli Puurula saa inspiraatiota hänelle tai muille ihmisille tapahtuneista asioista. Runo voi syntyä yhden tuttavalta kuullun lauseen ympärille.

Erinomaisia inspiraation lähteitä ovat omat lapset sekä ikäihmiset työpaikalla vanhainkodissa.

– Sieltä ne parhaat ajatukset tulevat. Yksi ilta loppuraporttia kirjoittaessa minulle tuli mieleen yksi lause. Kirjoitin sen ylös puhelimeen, ja illalla kotona sen ympärille syntyi runo. Osa runoista on lapsen, osa vanhuksen näkökulmasta.

Runojen kirjoittaminen on Puurulalle hyvin kausittaista - välillä syntyy 50 runoa "kerralla", välillä ei yhtään pitkään aikaan.

– En osaa vain olla. Olen koko ajan luomassa: kirjoittamassa runoja, maalaamassa tai näyttelemässä kesäteatterissa.

Olisiko kuolema ratkaisu kaikkeen?

Tämä tunne loppuisi?

Nämä äänet päässä hiljenisivät?

Tappaako joku muu vai itsensä?

Jos tunnet olevasi pelkkä kuori,

onko sinussa enää tapettavaa?

Jos tyhjän ilmapallon halkaisee,

ei siinä enää tapahdu pamausta.

Olisiko se siis niin iso juttu,

jos viiltäisi itsensä halki,

koska on jo muuten kuollut.

Kuten yllä oleva runo todistaa, Lilli Puurula käsittelee myös vaikeita aiheita. Hänellä oli viitisen vuotta sitten elämässään raskas vaihe, jolloin myös runot olivat synkkiä - sikäli kun niitä syntyi.

– Kun itsellä oli huono oli, ikkuna luovuuteen oli kiinni. Kun löysi keinot, jotka helpottivat, runoja ja maalauksia alkoi tulla. Mustia kirjoituksia on paljon. Osa on uudessa kirjassa, osa julkaistaan ehkä myöhemmin.

Ensimmäisessä runokirjassaan Puurula käsitteli lapsettomuutta. Tuoreimmassa käsitellään muun muassa sitä, että pinnan alla asiat eivät välttämättä ole hyvin, vaikka ulospäin siltä näyttäisi.

– Mielestäni kaikki asiat pitää sanoa ääneen. Se on parasta palautetta, jos toinen sanoo, että olen teksteilläni auttanut häntä samanlaisessa tilanteessa.

Halusin puhua siitä.

Kirota.

Halusin huutaa.

Kirkua.

Halusin sen ulos.

Mutta kuiskasin:

– Ihan hyvää.

Vaikka nykyihminen on jatkuvasti sosiaalisen median kanavien päässä ja tavoitettavissa, kuunteleeko häntä aidosti kukaan? Siitä Lilli Puurula on huolestunut.

– Saako kaupassa kuulumisia kysyvälle tuttavalla kertoa, että menee huonosti ja masentaa? Ja jos kertoo, osaako kukaan reagoida siihen?

Sosiaalinen media aiheuttaa helposti tarpeetonta julkisuuskuvan kiillottamista. Kahden tytön äiti tietää, että lapsiperhearki on todella raskasta: miksei siitä voisi puhua suoraan ja rehellisesti?

– Miksi pitää salata, jos menee huonosti tai rahat ovat loppu? Suomessa on häpeän kulttuuri. Kun minä olin työtön, ei minulla ollut kynnystä mennä sosiaalitoimistoon. Suomessa siihen on kuitenkin mahdollisuus, Amerikassa olisi pitänyt olla syömättä.

Koneisto pitää pyörät pyörimässä,

vaikka toisinaan kaipaa huoltoa.

Kun huolehtii öljyämisestä,

pyörivät rattaat tasaisesti.

Toisinaan vauhti voi hidastua

tai alkaa nykimään, on epätasaista.

Joku leivänmuru on päässyt rattaisiin,

kuka sinun käski kaivaa sitä leipäveitsellä?

Kirjan takakannen runossa Puurula pohtii ihmisen suhdetta oravanpyöräänsä. Hän on itse useamman kerran tehnyt tietoisen valinnan ja hypännyt pois oravanpyörän rattaista.

– Olin kymmenen vuotta samoissa töissä, kunnes päätin vaihtaa kokonaan alaa. Viisi vuotta sitten painoin yli sata kiloa, kunnes päätin laihduttaa. Aina ei ole pakko jatkaa samassa pyörässä. Ihminen ei voi kontrolloida toisen elämää, mutta omaansa voi aika paljon.

Hän muistuttaa, että rahakin on tärkeää, mutta kumpi on parempi vaihtoehto: olla rikas vai mennä illalla levollisin mielin nukkumaan?

– Työn kautta olen nähnyt, että aikaa on ihmisellä rajallisesti. Jos jotain haluaa, miksi ei tekisi sitä nyt? Terveyskin voi loppua milloin vain. Ennemmin mietin kiikkutuolissa tai sairaalan sängyssä, miksi tein jotain, kuin miksi jätin tekemättä.

Hän on oppinut nauramaan itselleen - mikä on ollut hirveän vapauttavaa.

– Mitä sitten, jos tuli tehtyä jotain tyhmää? Miksi ajatella, mitä muut ajattelevat? Sama mitä tekee, joku ajattelee jotain kuitenkin.

Sen vain tiesi.

Tiesi, että siinähän sinä olet.

Sinä, jonka olen tiennyt tulevan.

Tulevan ja jäävän osaksi elämääni.

Elämäni suurin onni.

Onni olla kotona.

Kotini on sinun luonasi.

Missä vain.

Sen vain tiesi.

Lilli Puurulan perheessä työnjako toimii, sillä Puurulan kihlattu Tomi Karjalainen on valokuvaaja, joka on muun muassa ottanut uuden kirjan kansikuvan.

– Hänen kuvistaan tulee usein runoja mieleen. Toinen meistä näkee maailman kuvina, toinen tekstinpätkinä, runoilija naurahtaa perheen kemiaa.

Perhe muutti kuun vaihteessa rivitalosta rintamamiestaloon aitoon Kiekon maalaismaisemaan, joka on antanut myös runosuonelle lisävirikkeitä.

– Kun menen terassille kahvikupin kanssa, tunnen olevani kotona. Jokiranta on vieressä, täällä on paljon tilaa ja helppo hengittää. Taustalla pyörii koko ajan kaikenlaisia ajatuksia. Luulen, että Onnela-teksti on tulossa.

Runoilija itse löytyy tuoreen kirjan kansikuvasta, jonka on ottanut hänen kihlattunsa Tomi Karjalainen.

Lilli Puurula: Ihminen on ihme. Kustantaja Mediapinta Oy. Taitto J. Vesikko. Osa runokirja.fi -sarjaa. 72 sivua. Myynnissä muun muassa Mediapinnan, Prisman ja Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilla.

#