tiistai 20.10.2020 | 08:25
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Eetu Kupulisoja toivoo Tupalan nurkilla, että kaikki muovi muuttuisi pantilliseksi – Oikeastaan hän pitää varmana, että näin tulee vielä tapahtumaan

To 24.9.2020 klo 08:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Maailman meret ja monet mantereetkin täyttyvät muovista. Sen kierrättämättä jättäminen on siis valtava ongelma ympäristölle.

Muovipulloja ei kuitenkaan käytännössä näe suomalaisten teiden pientareilla. Roskiksistakin ne usein kaivetaan ylös ja viedään oikeaoppisesti kierrätykseen. Niistä kun saa palauttaessaan rahaa.

Arvannette, mihin ollaan tulossa.

Kyllä. Esitän, että kaikki muovi muutetaan pantilliseksi. Jos panttisysteemi toimii muovipulloissa, miksi sitä ei voisi saada toimimaan myös muun muovin kanssa?

Tästä oivalluksesta on turha alkaa sovitella keksijähattua meikäläisen päähän. Se on keksitty ja myös pantu toimeen jo paljon ennen kuin asia omaan tiedon piiriini tuli.

Esimerkiksi piskuisessa eteläpohjalaisessa Soinin kunnassa pantillinen muovinkeräys otettiin käyttöön jo vuonna 2018. Kotitalousmuoveja palauttaneille maksettiin euro kilolta - joskin kunnan omana Plastic Coin -valuuttana, mutta kuitenkin.

Paikallinen kauppa osallistui kampanjaan lisäämällä tuotteisiinsa pullonpalautuksesta tuttuja pantteja. Esimerkiksi jauhelihapaketin pantti oli kymmenen ja jogurttipurkin viisi senttiä.

Nerokasta. Kerrassaan nerokasta. Uskon, ja pidän lähestulkoon selviönä, että vastaava systeemi on kohta (tai no, sanotaan kymmenen vuoden sisällä) arkipäivää koko maassa. Se vain pitää tehdä yhtä helpoksi kuin pullonpalautus.

Muovinkeräysastioita on alkanut ilmestyä yhteen jos toiseen Vestian alueen taloyhtiöön. Yhden astian täyttöastetta seuranneena näyttää, että ihmiset ovat ottaneet ne omakseen ja lähteneet kierrättämään muovejaan.

Näin myös omassa taloudessani. Suomen yleisin lintu muutosvastarinta viserteli aluksi allekirjoittaneen olalta, mutta äkkiä tuohonkin muutokseen tottui. Tuntuuhan se hassulta viruttaa ja kuivata jauhelihapakettia, kun sen voisi vain työntää sekajätteisiin, mutta eipä tuo iso vaiva ole. Niin kutsuttu pieni ympäristöteko.

Pullonpalautuksen kohdalla on nähty, että panttien ei todella tarvitse olla muutamaa kymmentä senttiä korkeampia. Euro muovikilosta voisi olla aivan riittävä porkkana. Saataisiin nuoriso siivoamaan tienvarsia oma-aloitteisesti, kun löydökset saisi vaihdettua karkkipussiin ja pillimehun.

#