Oulun piispa Jukka Keskitalo pyhitti Nivalan kirkon uudelleen käyttöön ja veti linjan Jeesuksen hämmentyneistä opetuslapsista yli tuhannen vuoden päähän Kalajokilaaksoon
Kirkon vihkiminen on piispalle harvinaista herkkua – Nivalassa jo piispa Jukka Keskitalon neljäs vihkimys
Nivalan vauvat syntyvät Kokkolassa – Vauvojen määrä notkahti toissa vuonna jo lähelle sadan rajaa, mutta viime vuonna uusia nivalalaisia syntyi taas 120
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki pitää Nivalassa pääpaikkaa pitävää Kerttu Saalasti Instituuttia elävänä yhteytenä kansainväliseen tiedemaailmaan
Välikylän Vauhti ja Luisto vuokraa Nivalan kaupungin ajoharjoitteluradan – Halpa vuokra, kalliit investoinnit, päätoimittaja joutui lupautumaan talkoolaiseksi
Liittymä katkaistiin, menivätkö asiakkaat? – ”Samalla lailla ollut, ellei enemmänkin”, sanoo grilliyrittäjä Juha Lindström laajennusta suunnitellessaan
Nivalassa ja Sievissä odotetaan katsastusasemille pikaista jatkoa: ”Kiinnostuneita on, mutta tila täytyy saada vapaaksi”
Nivalan yrittäjät diggaavat eniten Suomessa kotikaupunkinsa elinkeinopolitiikkaa – Menestyvät yritykset pönkittävät kuntataloutta
Välikylän Vauhti ja Luisto vuokraa Nivalan kaupungin ajoharjoitteluradan – Halpa vuokra, kalliit investoinnit, päätoimittaja joutui lupautumaan talkoolaiseksi
Kuvanveistäjä Risto Saalasti in memoriam – Kulttuurivaikuttaja Hanna Järviluoma luonnehtii Saalastin elämää