Kun vertaat lainoja, kiinnitä huomiota näihin 4 tekijään

Kuva:

MAINOS -

Moni kannustaa vertailemaan lainoja ennen niiden ottamista, mutta mihin asioihin kuluttajan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota?

Lainojen vertailu on pieni vaiva siihen nähden, kuinka suuret säästöt voivat olla. Kotimaisen pankkipalvelujen ja rahoitusalan vertailualusta Sortterin markkinointijohtaja Lauri Miettinen kertoo, mihin asioihin keskittymällä voit saada merkittäviä säästöjä ja etuja lainaasi.

1.  Lainan korot elävät

Lainan korkotaso saattaa vaihdella jopa kuukausittain. Ajankohta voi vaikuttaa merkittävästi lainan kustannuksiin, kuten myös hakijan sen hetkinen elämäntilanne. Lisäksi pankit ja rahoituslaitokset päivittävät riskikertoimiaan tasaisin väliajoin, mikä vaikuttaa korkotasoon.

– Lainatarjousta ei koskaan kannata ottaa ilman kilpailutusta, silloin ei voi olla varma, että todella saa edullisen lainatarjouksen. Kilpailutus kannattaa, vaikka hakisi lainan pankista, josta on aiemmin ottanut lainan, Miettinen sanoo.

Sortter selvitti, että vuonna 2021 heidän asiakkaansa säästävät tyypillisesti noin 1 038 euroa luottokustannuksissa, kun he käyttävätlainojen kilpailutukseen Sortterin vertailupalvelua. Kilpailuttamisen kautta saavutettu säästö on laskettu vertaamalla edullisimpia ja kalleimpia lainatarjouksia keskenään, kun lainasumma on ollut 8 000–10 000 euroa.

– Säästö on merkittävä kenen tahansa kuluttajan henkilökohtaisessa taloudessa. Lisäksi vertailu osoittaa sen, että kaikki lainat ole kustannuksiltaan saman hintaisia, Miettinen sanoo.

2.  Todellinen vuosikorko kertoo kokonaiskustannukset

Pelkkä lainan korko ei välttämättä kerro paljon lainan kustannuksista. Nimelliskoron lisäksi lainaan liittyy muitakin kuluja, kuten avaus-, palvelu-, tilinhoito- ja kuukausimaksuja.

Lainan kuluissa kannattaa kiinnittää huomiota todelliseen vuosikorkoon, sillä se sisältää koron lisäksi muut lainan kustannukset. Todellista vuosikorkoa käytetään yleisesti luottokorttien, osamaksusopimusten ja lainojen kustannusten vertailussa.

– Muut kulut voivat vaikuttaa kuukausitasolla pieneltä, mutta vuosien aikana kuluista saattaa kertyä huomattava kustannus. Siksi lainoja kannattaa aina vertailla todellisen vuosikoron mukaan, silloin todella tiedät, että mikä lainatarjouksista on sinulle edullisin, Miettinen kertoo.

Sortter vertailee lainoja todellisen vuosikoron mukaan. Lainatarjoukset järjestetään palvelussa edullisemmasta kalliimpaan juuri todellisen vuosikoron mukaan – näin voit huomata, että pieni nimelliskorko ei aina tarkoita halvinta lainaa.

3.  Maksuvapaat ja lyhennysvapaat tuovat joustavuutta lainan takaisinmaksuun

Kaikilla meillä voi tulla väliaikaisia haasteita oman talouden hallinnassa. Etenkin koronapandemia on laittanut monen talouden tiukalle. Siksi on järkevää varautua tilanteisiin, joissa maksukyky väliaikaisesti heikentyy.

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa on hyvä asia, jos lainassa on mahdollisuus maksuvapaalle jaksolle tai lyhennysvapaille. Maksuvapaalla tarkoitetaan lyhyttä jaksoa, jolloin lainasta ei tule lainkaan maksuja. Lyhennysvapaa tarkoittaa tilannetta, jossa lainasta maksetaan vain korot.

– Maksuvapaisiin ja lyhennysvapaisiin kannattaa myös vertailtaessa kiinnittää huomiota. Etenkin silloin, jos hakee suurempaa lainaa. Sortter ilmoittaa pankkien tarjoamat maksuvapaat ja lyhennysvapaat vertailupalvelussa automaattisesti, Miettinen kertoo.

Osa toimijoista antaa joustavia maksujaksoja ilmaiseksi, osalla taas niissä voi olla kustannuksia. Nämä on hyvä kartoittaa jo lainaa hakiessa.

4.  Kuukausilyhennyksen suuruus

Lainan kuukausilyhennyksen suuruus vaikuttaa siihen, kuinka paljon kuukausittain lainaa maksaa takaisin. Kokonaisuuden kannalta edullisemmaksi tulee maksaa laina mahdollisimman nopeasti pois, mutta joskus voi olla perusteltua pitää enemmän liikkumavaraa omassa taloudessa ja lyhentää lainaa hitaammin.

– Tärkeintä on pitää oma talous järkevässä tasapainossa. Ei kannata yrittää säästää koroissa ja kuluissa maksamalla lainaa pois nopealla tahdilla, jos se laittaa oman talouden liian ahtaalle. Kannatta muistaa, että lainan takaisinmaksussa voi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä tai maksaa koko laina pois ennenaikaisesti, Miettinen sanoo.

Lainanmyöntäjä arvioi aina hakijan maksuvaran, eli tulojen suhteen menoihin. Hakijan maksuvaran ollessa positiivinen, hakijalle jää tarpeeksi rahaa pakollisten menojen jälkeen, jolloin laina voidaan myöntää.

Lainoja kannattaa aina vertailla

Lainojen kilpailuttaminen ja vertailu kannattaa aina, sillä parhaimmillaan voit saada huomattavia säästöjä vuosi- ja kuukausitasolla.

Voit vertailla lainoja itse tai käyttää lainanvertailupalveluja, kuten suomalaista Sortteria. Sortter on yksi Suomen laajimmista lainanvertailupalveluista, jonka valikoima kattaa jopa 20 lainanantajaa. Sortter mahdollistaa edullisen ja hyväehtoisen lainan saamisen kenelle tahansa suomalaiselle lainanhakijalle parhaan koron takuulla.

–Yhtenä Suomen kattavimmista lainojen kilpailutuspalveluista teemme jatkuvasti töitä löytääksemme kuluttajille parhaat lainatarjoukset. Olemme luottavaisia, että löydämme edulliset lainatarjoukset yhteistyökumppaneiltamme. Ja myös takaamme sen lupaamalla parhaan koron takuun, Miettinen tiivistä.

Vertaa lainoja Sortterin verkkopalvelussa ja jätälainahakemus.