perjantai 13.12.2019 | 02:55
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Nimipäivä: Kaisla Tölli on yritteliäs lukiolainen – Nimipäiväsankari odottaa kunnon talvea, jolloin pääsee lumilautailemaan

Joni Leinonen Nivala-lehti
To 28.11.2019 klo 09:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Tänään nimipäiviään viettävät Heini ja Kaisla.

– Tiedän nimen taustoista ja valintaperusteesta sen verran, ettei Kaisla-nimi ollut vanhempieni sitä valitessa kovinkaan yleinen Nivalassa. Enempää en nimen taustoista juuri tiedä. Vanhempani vain tykästyivät nimeen, Kaisla Helmi Tuulia Tölli kertoo.

Kaisla asuu Aittoperällä vanhempiensa luona omakotitalossa. Hän on tyytyväinen talon pihapiiriin.

– Perheeseeni kuuluu kolme siskoa ja neljä veljeä. Osalla heistä on jo omat perheet ja omia lapsiakin. Heidän lisäkseen perheessä on äiti ja isä.

Arkipäivinä Kaisla käy koulussa, lukion ensimmäistä vuotta. Iltaisin hän työskentelee henkilökohtaisena avustajana. Kaisla ei lähtenyt heti peruskoulusta lukioon, vaan kävi kerryttämässä osaamistaan Reisjärven kansanopiston yhden vuoden yrittäjyyskoulutuksessa.

– Pidin yrittäjyyskoulutuksen sisällöstä, messujen järjestämisestä ja oman yrityksen pyörittämisestä.

Kaislan yhtenä haaveammattina on tällä hetkellä kätilö, jonka työnkuvan hän kertoo kiinnostavan.

– Haaveammatti vaihtelee vielä, Kaisla naurahtaa.

– Vapaa-ajalla tykkään olla kavereiden kanssa. Heidän kanssaan yleensä pelailemme, opiskelemme ja muuten vaan oleskelemme, Kaisla kertoo.

Kaisla pitää myös salibandyn pelaamisesta ja laskettelusta.

– Olen melko tavallinen lukiolaistyttö, matemaattiset aineet sekä liikunta kiinnostavat, Kaisla kuvailee itseään.

Kaisla odottaa joulun aikaa, joulutunnelmaa ja sitä, kun kotona on väkeä ja voi viettää aikaa mukavasti yhdessä.

– Vuodenajoista eniten pidän talvesta. Silloin pääsee laskettelemaan, tarkemmin sanottuna lumilautailemaan.

– Vielä en ole rinteeseen ehtinyt, mutta talvelle pitäisi saada ainakin pari laskettelureissua. Nimipäivää en aio suuremmin juhlia, hyvä jos ne muistetaan.

#