Lainojen kilpailutus voi epäonnistua - Lue vinkit
Lainan kulut kannattaa laskea kuukausierän ohella myös koko laina-ajalta.
Lainojen kilpailutus on periaatteessa todella helppo prosessi. Selvitä nykyiset lainasi, täytä kilpailutushakemus ja valitse edullisempi lainatarjous. Jos löydät paremman tarjouksen, voittajia ovat sinä ja uusi tarjouksen tehnyt pankki.
Pankki saa uuden asiakkaan ja sinä säästät lainakuluissa - ainakin, jos kaikki menee kilpailuttamisessa oikein ja lainatarjous on fiksu ja oikeasti aiempaa tilannetta edullisempi.
Kilpailuttamisessa piilee kuitenkin omat sudenkuoppansa. Vääränlainen laina voi hankaloittaa taloudellista tilannetta entisestään, jos lainavertailun tekemisessä ei ole tarkkana.
Lue vinkkimme lainojen kilpailutukseen ja varmista, ettet päädy maksamaan ylimääräistä.
Älä tuijota pelkkää kuukausierää
Yleinen virhe lainan kilpailuttamisessa on pelkän kuukausierän tuijottaminen. Jos sinulla on esimerkiksi kaksi kulutusluottoa, joista toisessa laina-aikaa on jäljellä 2 vuotta ja toisessa 3 vuotta, mutta otat näiden yhdistelyyn uuden isomman lainan 5 vuoden maksuajalla, kuukausierä kyllä pienenee, mutta kokonaiskulut eivät välttämättä.
Pidempi laina-aika voi turhaan venyttää lainan takaisinmaksua ja nostaa kokonaiskuluja. Jos vain pystyt maksamaan lainat pois nopeammin, on se yleensä aina parempi vaihtoehto.
Kuukausierän pieneneminen koko laina-ajan nousseiden kustannusten varjolla saattaa myös luoda väärän kuvan taloustilanteesta. Rahaa jää käteen hieman enemmän, ja saatat huomaamatta kasvattaa kuukausittaisia kulujasi tai ottaa jopa uutta lainaa.
Tärkein mittari lainojen vertailussa on todellinen vuosikorko eli lainan eräänlainen vuosittainen hinta. Se pitää sisällään lainan koron ja marginaalin sekä erilaiset lisäkulut, kuten tilinhoitomaksut. Todellista vuosikorkoa vertaamalla voit riippumattomasti vertailla kahden lainatarjouksen hintaa.
Varmista pankin luotettavuus
Suomessa kulutusluottoja voivat myöntää sekä perinteiset pankit että erilaiset lainapalvelut. Luotonmyöntäjän on rekisteröidyttävä Finanssivalvonnan rekisteriin tarjotakseen luottoja Suomessa.
Valitettavasti lainapalveluiden joukosta voi löytyä myös epärehellisiä toimijoita, ja myös luotettujen pankkien nimissä yritetään huijata.
Varmista siis pankin tai luotonmyöntäjän taustat ennen kuin hyväksyt lainatarjouksen tai syötät tietojasi hakemusta varten.
Tarkista, mistä lisäpalveluista maksat
Pikanosto, tuloturvavakuutus ja paperilaskutus ovat vain muutamia esimerkkejä lisäkuluista, joita lainoihin saattaa tänä päivänä liittyä.
Pankit eivät saa periä luotoista koron ohella lisäkuluja täysin rajoituksetta, ja tosiasiallisia luottokuluja ei saa naamioida lisäpalveluiksi, mutta mahdollisten lisäkulujen kannalta on silti oltava tarkkana.
Esimerkiksi erilaiset lisävakuutukset voivat jollekin olla hyödyllisiä, mutta suurimmalle osalle ne tuovat vain turhia lisäkuluja. Jos päätät ottaa lainan kylkeen jonkin lisäpalvelun tai -vakuutuksen, tutustu sen ehtoihin ja hinnastoon tarkoin.
Kilpailuta kaikki olemassa olevat luotot
Oli haussa sitten vain nykyisten lainojen yhdistelylaina tai kokonaan uusi laina tiettyyn tarpeeseen, kannattaa kilpailutuksessa ottaa huomioon ihan kaikki nykyiset luotot.
Kilpailutuksen ulkopuolelle voi toki olla fiksua jättää esimerkiksi asuntolaina tai vaikka valtion takaama opintolaina, jossa korkoa tuskin saa madallettua. Sen sijaan kaikki mahdolliset vakuudettomat lainat kannattaa samalla kertaa kilpailuttaa.
Esimerkiksi luottokortille kertynyt korollinen saldo saattaa unohtua, vaikka se voi olla todella kallista lainaa, joka kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa muiden lainojen ohella. Ja jos luottokortin käyttöä aikoo tulevaisuudessa jatkaa, kannattaa erilaiset luottokorttien vaihtoehdot vertailla esimerkiksi korottoman maksuajan, mahdollisten etujen sekä koron osalta.
Vertaile tarpeeksi montaa pankkia
Kilpailutus voi epäonnistua myös liian vähäisten kilpailutettavien pankkien takia. Vertaamalla vain paria eri pankkia, et välttämättä saa parasta mahdollista tarjousta.
Netin kilpailutuspalvelut tekevät erityisesti vakuudettoman lainan kilpailuttamisesta todella helppoa. Yhden hakemuksen täyttäminen riittää, ja kilpailutuksen piirissä voi olla sekä perinteisiä suomalaisia pankkeja että erilaisia muita pohjoismaisia pankkeja.
Jos sinulta löytyy vakuuksia, kannattaa lainatarjouksia kysellä myös suoraan pankeilta vakuutta vastaan. Vakuudellinen laina voi usein olla vakuudetonta vaihtoehtoa edullisempi ja järkevämpi ratkaisu, jos siihen vain on mahdollisuus.