maanantai 17.2.2020 | 09:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Vahvaa heviä soittava Beast in Black lähtee Euroopan kiertueelle - Nivalan oma poika Atte Palokangas tuo yhtyeensä kanssa kasarivibat Tuiskulaan

Tuovi Pulkkanen Nivala-lehti
Ke 27.2.2019 klo 21:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Beast in Black -yhtyeen Nivalasta lähtöisin oleva rumpali Atte Palokangas on viimeisen vuoden ajan ollut kiireinen. Päivätyönsä ohella hän on treenannut uuden yhtyeensä biisejä ja vienyt eteenpäin sosionomin opintojaan. Väliin on mahtunut kiertue ja uusi levy.

Japanilaisesta manga- ja animesarjasta Berserk inspiraation nimeen ja sanoituksiin saanut Beast In Black julkaisi toisen pitkäsoittonsa From Hell With Love helmikuun alussa ja on lähdössä jälleen kiertueelle.

Turboheviksi kuvailtua musiikillista ilotulitusta kuullan muutaman keikan verran Suomessa ja sitten bändi suuntaa Eurooppaan. Maaliskuun aikana vedetään läpi 15 keikkaa muun muassa Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, ja Ruotsissa Turmion Kätilöiden kanssa.

– On mielenkiintoista olla mukana yhtyeen ensimmäisellä pääesiintyjärundilla. Odotukset ovat tietysti korkealla ja osa keikoista on jo loppuunmyyty, joten tilanne näin etukäteen katsottuna vaikuttaa hyvältä.

Euroopan kiertueen jälkeen vuorossa on kotimaan keikkoja ja huhtikuun alussa tiukkaa heviä kuullaan myös Nivalan Tuiskulassa.

– Kotipaikkakunnalle on aina mukava tulla keikalle, se on aina erityinen mukavan jännityksen paikka. Itselläni kotipaikkoja on kaksi, koska olen asunut niin kauan Jyväskylässä.

Uusi vasta ilmestynyt levy puristettiin valmiiksi tiukkaan tahtiin, mutta vuoden ensimmäinen Soundi arvostelee sen yhdeksi vuoden taidokkaimmaksi hevilevyksi. Palokangas kuvailee lopputulosta erittäin kelvolliseksi.

– Kyllä tämän kanssa on hyvä fiilis lähteä keikoille.

Palokangas ei tuntenut Beast in Blackin muita soittajia ennestään ennen ensimmäistä tuurauskeikkaa. Anton Kabanen pyysi Palokangasta tuuraamaan yhden kiertueen ajaksi bändin alkuperäistä rumpalia. Palokangas treenasi biisit ja tapasi muut ensimmäisissä yhteisissä treeneissä.

– Kiertueilla, jossa ollaan kuukausi tiiviisti pienessä bussissa, bändistä tulee tavallaan toinen perhe. Se, että porukka tulee keskenään hyvin toimeen on erittäin hyvä juttu ja mahdollistaa yhteisessä tavoitteessa onnistumisen. Emme ole vielä ole onnistuneet saamaan aikaan minkäänlaisia ristiriitaisuuksia ja tappeluita, Palokangas nauraa.

Palokangas tunnetaan myös Agonizer-, Before the Dawn ja Thunderstone -yhtyeistä. Näiden lisäksi häntä on kuultu muun muassa Tiina Sanila Bandin rumpalina.

– Musiikkityyli on muuttunut hieman eri bändien mukana. Omaa soittotyyliä muokkaa vähän kuin automaattisesti bändien mukaan missä soittaa. Bändit ovat hyvinkin erilaisia ja riippuu biisin kirjoittajasta millaiselta hän haluaa musiikkinsa kuulostavan. Jos he ovat kovinkin pitkälle multi-instrumentalisteja, heillä on usein hyvin pitkälle viedyt visiot siitä millaisia juttuja he haluavat biiseihin. Niitä sitten soittajana yritän omien kykyjeni mukaan toteuttaa.

Palokangas kertoo, että Agonizerissä hänellä on lähes vapaat kädet toteuttaa omia musiikillisia näkemyksiään. Kabasen ja Thunderstonen biiseissä on aina ollut rummuissa tietynlainen omaleimainen tyylinsä.

 Beast in Blackissa Anton Kabasella on biisintekijänä hyvin vahva näkemys siitä millaiset rummut hän biiseihinsä haluaa ja mitä missäkin kohtaa biisiä rummuilla tapahtuu.

Palokangas toteaa olevansa rumpali, joka treenaa mieluummin liikaa kuin liian vähän.

– Kun biisit on kunnolla treenattu, soitto lähtee selkäytimestä, eikä tarvitse jännittää esiintymistilannetta. Vaikka luulee, että ei muista jotain tiettyä kohtaa jostain biisistä, rumpujen takana se tulee kuin itsestään oikein. Nightwist -rundin jälkeen vuoden lopulla pidin joulukuun loppupuolen vapaata, koska palautuminenkin on tärkeää.

Tammikuun alusta alkaen on taas treenattu tiiviisti, mutta oma haasteensa on se, että bändi on levällään. Palokangas asuu Jyväskylässä, kitaristi ja bändin perustaja Anton Kabanen ja kitaristi Kasperi Heikkinen Helsingissä, basisti Mate Molnar Budabestissa ja laulaja Yannis Papadopoulos Kreikassa.

– Treenaamme kukin omalla tahollamme biisit kuosiin ja ennen rundia meillä on koko porukan yhteinen treeniviikko Helsingissä.

Palokankaan musiikkiharrastus alkoi 10-vuotiaana, kun hän meni Nivalassa Musiikkiopiston lyömäsoitinlinjalle.

– Soitin Musiikkiopistossa kolme vuotta, mutta sen jälkeen olen soittanut omatoimisesti. Suurimpia vaikuttajia ovat olleet Stratovariuksen entinen rumpali Jörk Michael ja Halloweenin entinen rumpali Uli Kusch.

Palokankaan päivätyö Niilomäki-instituutilla Jyväskylässä sisältää it-tukihenkilön tehtävien lisäksi monenlaista multimediaan liittyvää.

– Pidän siitä, että keikkarundilta palatessa odottaa arki. En ainakaan vielä osaa ajatella tilannetta, jossa olisin päätoimisesti muusikko. On tietysti iso etu, että työnantaja suhtautuu myötämielisesti kiertueisiin.

Emme ole vielä ole onnistuneet saamaan aikaan minkäänlaisia ristiriitaisuuksia ja tappeluita.

Beast In Black

Suomessa vuonna 2015 perustettu heavy metal -yhtye.

Kitaristi Anton Kabaen perustaman yhtyeen nimi ja sanoitukset ovat inspiroituneet japanilaisesta manga- ja animesarjasta Berserk.

Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti lämmitellessään Nightwishia vuoden 2015 lopussa.

Esikoisalbumi Berserker julkaistiin marraskuussa 2017.

Debyyttialbumi sijoittui Suomen albumilistalla seitsemänneksi. Lisäksi se pääsi listoille myös Saksassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Ranskassa.

Helmikuussa 2018 rumpaliksi vaihtui Atte Palokangas.

Toinen levy From Hell With Love julkaistiin viime viikolla.

Lähtee maaliskuussa Eurooppaan pääesiintyjäkierueelle.

#