maanantai 28.9.2020 | 14:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Pyssymäellä opastetaan väkeä kenkäilyn saloihin: "Lumikenkä on parempi kuin sukset tai pelkät kengät"

Risto Puolimatka
Su 24.3.2019 klo 07:00 | päivitetty ma 10:49

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Keväinen valoisa illansuu Pyssymäellä. Isä ja tyttäret panevat lumikenkiä jalkaan ja lähtevät elämänsä toista kertaa maastoon lumikengillä. Vielä tällä kertaa alle tulee vielä lainakengät, mutta jos harrastus tästä vielä syvenee, edessä saattaa olla omien varusteiden osto.

– Talvella vuokrattiin kerran ja todettiin että hauska liikuntamuoto, erilainen. Mukava metsissä liikkua hangen päällä. Ja metsässä on aina mukava liikkua, sanoo Joonas Sikala.

Tyttäret Elise ja Senni Löytynoja säestävät.

– Aluksi oli totuttelemista, mutta sitten se oli kauhean kivaa, Elise Löytynoja sanoo.

Pyssymäellä kenkäilyn saloja avaavat Kuntirimpin ohjaajat Laura Jaakola ja Anu Kukkola. Ja vakuuttavat, että on hyvä liikuntamuoto, hiki tulee tarvittaessa. Ja korjaavat alkuunsa harhaluuloa, muiden ja omiansakin:

– Ihmiset luuli aluksi, että niillä kävellään hangen pinnalla. Itsekin kun osti ne, niin silloin mietti, miksi ne pitää ostaa jos niillä uppoaa, sanoo Anu Kukkola.

Eivätkä lumikengät todellakaan ole mitään leijuttimet.

– Viime vuonna kun oltiin reittiä tekemässä niin upposin reittä myöten, Jaakola nauraa.

Mutta korjaavat kyllä, että lumikengät ovat ihan eto pelit. Pelkkä kenkä upottaa aivan varmasti ja jos metsässä liikkuu, kolmatta metriä pitkiin eräsuksiin verrattuna kääntyili pensaiden ja puiden välissä on lasten leikkiä.

Toisaalta on oloja, jonne lumikengillä on turha mennä. Kantohangille esimerkiksi on turha mennä lumikengillä, jos hanki kerran kantaa tavallisillakin jalkineilla.

Muutenkin juuri se metsä saa kokeneemmiltakin lumikenkäilijöiltä kehuja. Jos on vaikka tuulinen eli ei välttämättä niin mukava ulkoilusää, metsän suojassa tuulesta ei ole tietoakaan.

Kun harrastetaan välineurheilua, aina puhutaan harrastuksen hinnasta. Tässä kohtaa ei voi puhua kovin tyyriistä puuhasta, sillä edullisimmillaan lumikengät saa muutamalla kympillä ja parempia reilulla satasella. Kokeneiden harrastajien eli Jaakolan ja Kukkolan alla on kengät, joiden hinta on ollut vuosikausia reilut puolen toista sataa euroa.

Miten usein sitten kokeneet kenkäilijät ovat maastossa?

– Kun on sellainen kevätkeli, että aurinko paistaa. Useamminkin voisi, tunnustaa Jaakola.

– Ei välttämättä joka viikko. Riippuu aina vähän, milloin se fiilis iskee, Kukkola jatkaa.

Siltä juuri vaikuttaa, että keväämmällä maasto vetää useammin lumikenkäilemään kuin alkutalvi. Kukkola viihtyy maastossa lumikengillä etenkin koirien kanssa.

Kuntorimpi on tutustuttanut väkeä lumikenkiin nyt toista talvea. Viime talvena oli kaksi opastuskertaa ja samoin tänä talvena. Ensimmäinen kerta varsinkin houkutteli ihmisiä, sillä silloin Pyssymäelle tuli kolmisenkymmentä kenkäilyn kokeilijaa.

Viime viikon tutustumisilta saattaa jäädä Kuntorimpin osalta tämän talven viimeiseksi. Näyttää siltä, että säät alkavat viedä jo lumet. Jaakola ja Kukkola arvelevat, että ensi talvena opastuskertoja saattaisi tulla enemmän, jos talvi ja lumen määrä sen sallii.

Aluksi oli totuttelemista, mutta sitten se oli kauhean kivaa.

#