maanantai 17.2.2020 | 03:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Miika Tenhunen karsintavoitolla PM-kisoihin – "Nyt vaikuttaisi, että olen paremmassa kunnossa kuin viime vuonna"

Eetu Kupulisoja Nivala-lehti
Ma 28.10.2019 klo 18:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Miika Tenhunen edustaa tänäkin syksynä Suomea maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Asia varmistui sunnuntaina Nastolassa, jossa Tenhunen voitti PM-katsauksena toimineen Pajulahti Cross Country Carnivalin miesten sarjan.

Tenhusen aika kymmenellä kilometrillä mäkisessä maastossa oli 31.15. Sillä hän jätti Tampereen Pyrinnön Jaakko Järvenpään kahden sekunnin päähän. Ratkaisu tapahtui loppukirissä viimeisellä sadalla metrillä.

Aika oli yhdeksän sekuntia nopeampi kuin Tenhusen viime vuoden vastaavan kilpailun aika, vaikka liki nollakeli ja lumisade tekivät kelistä viimevuotista ankaramman.

– Juoksu oli hyväntuntuista. Tuntui jopa, että olisi voinut juosta kovempaakin, mutta jätin ratkaisun loppuun, Miika Tenhunen kertaa kilpailua.

Kilpailureitti oli 2,5 kilometriä, ja se kierrettiin neljään kertaan. Kisan erikoisuus oli, että jokaisen kierroksen päätteeksi juostiin noin 300 metrin kierros Pajulahti-hallissa, eli kymmenestä kilometristä reilu kilometri oli hallijuoksua. Eikö noin erilaisille alustoille olisi tarvittu erilaiset kengät?

– Minulla oli piikkarit maastopiikeillä. Niillä pärjäsi hyvin.

Suomella on tällä kertaa kotietu, kun PM-maastot juostaan 10. marraskuuta Vierumäellä. Viime vuonna kisattiin Islannissa.

– Silloin olin 17:s. Nyt vaikuttaisi, että olen paremmassa kunnossa, joten sijoitusta on tarkoitus lähteä parantamaan, Miika Tenhunen suunnittelee.

Tenhusen ja Järvenpään lisäksi Suomea PM-kisoissa edustaa Jaakko Piesanen. Lisäksi Nastolan kilpailun kolmonen Antti Ihamäki juoksee niin kutsutussa kansallisessa ryhmässä.

Tenhunen uskoo, että suomalaiset hyötyvät kilpailun alustasta sekä myös vähemmästä matkustamisesta.

– Tällä maastoalustat ovat kiinteämpiä. Esimerkiksi Islannissa juostiin märällä ruohikolla, joka meni liejuksi. Suomen kiinteillä alustoilla pääsee juoksemaan kovempaa. Jospa se suosisi meitä kotietuna.

Kaksi vuotta sitten Vierumäellä juostiin SM-maastot. Mikäli kisareitti on sama kuin silloin, pitää Tenhunen sitä etuna.

#