tiistai 20.10.2020 | 09:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nivala-lehden luontokolumnisti Tanja Kaarlela kiittää kolumnissaan mennyttä kesää ja sen antoisaa satokautta suon sylissä – Syksyn viimeisiä marjareissuja viedään nyt

Tanja Kaarlela
La 10.10.2020 klo 16:00 | päivitetty ma 12:34

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Marjastuskausi päättyy sinne, mistä se kolme kuukautta sitten alkoi. Ilma on viilentynyt ja karpalot kypsyneet. Syksyisen makea ja mausteinen tuoksu leijuu suolla, jolla aamuisin lepää tiheä usvavaippa. Harvalukuiset männyt häämöttävät maisemassa pehmeinä. Näky on unenomainen. Kestää useita tunteja ennen kuin ilma selkenee ja taivas kirkastuu.

Heinäkuun 13. päivänä kävin tälle kesälle ensimmäistä kertaa lakkasuolla. Saappaat tuntuivat äkkiseltään raskailta, mutta niiden paino unohtui pian, sillä lakan pölytys oli onnistunut paremmin kuin hyvin. Marjoja oli valtavasti. Soita kierrellessäni ihmettelin runsaslukuisena kukkivaa maariankämmekkää, jonka luulin olevan harvinaisempi täällä.

Ehkä ne olivat vain aikaisempina vuosina jäänyt huomaamatta kuten niin moni muukin asia. Kuten sekin, että saappaat painavat joka vuosi aavistuksen enemmän.

Vaikka heinäkuun lämpö jäi kauas kesäkuun helteistä, kävi tummissa vaatteissa tarpominen välillä uuvuttavaksi. Kärpäsiä ja paarmoja riitti kiusaksi asti. Pesiään vartioivat linnut päästivät tauotta teräviä varoitusääniään, eikä niille auttanut vakuutella, että en minä teitä uhkaa. Jossakin vaiheessa kaikki ympärillä oleva lakkasi kuulumasta ja näkymästä, kun silmät vain hakivat seuraavaa mätästä.

Monta kertaa olen miettinyt, kuinka paljon elämässä jää lopulta näkemättä, kun keskittyy liiaksi yhteen asiaan. Mutta lakan kohdalla satokausi on lyhyt, eikä aikaa ole hukattavaksi. Poiskaan ei malttanut olla, kun marjat vain paisuivat ja lisääntyivät silmissä.

Parhaana päivänä tein kolme reissua suolle. Sydän ei kaivannut mitään muuta kuin luonnon rauhaa, marjojen makeaa makua ja suon ylle kaartuvan taivaan avaruutta. Samaan aikaan ajatuksiin hiipi jo ikävä tietoisuus siitä, kuinka lyhyt on kesä. Olihan siitä vain hetki, kun puut olivat hiirenkorvalla ja edessä kesä, öihin saakka ulottuva valo, vapaat vedet ja airojen loiske. Vain hetki siitä, kun suo kylpi valkoisenaan tupasvillassa ja suopursujen huumaavassa tuoksussa.

Heti kohta lakan jälkeen kypsyivät mustikat ja vadelmat, ja suot saivat jäädä rauhaan. Illat kuluivat kuusimetsissä ja mäntykankailla, välillä kanavien varsia kierrellen. Pensasmarjatkin kypsyivät kuin varkain, ja puolukka alkoi punottaa. Kesä vilahti siivillä, ja seuraavan kerran menin suolle vasta syyskuun alkupuolella poimimaan variksenmarjoja.

Oli jotenkin omituisen hiljaista ja eri tavalla tyhjää. Tuli haikea tunne siitä, että nämä juhlat alkavat väistämättä olla ohi. Istuin rutikuivalla mättäällä ja ihmettelin siihen painunutta hirvenjälkeä, joka oli kuin kipsimuottiin valettu. Takapuolikaan ei kastunut.

Lokakuisena lauantaina katselen jälleen suota, jonka aamupäivän aurinko saa vielä hehkumaan. Enää ei ole kiire minnekään. Olen ollut monena vuonna karpalossa, kun sammal on ollut jo kohmeessa ja sormia on pitänyt sulatella kuumaa kahvimukia vasten. Nyt ilma on vielä lämmin ja lempeä. Nämä ovat viimeisiä marjareissuja tälle vuodelle. Kiitos kesä, annoit paljon.

Tällä palstalla vuorottelevat nivalalaiset kirjoittajat. Kirjoitusten aiheet löytyvät läheltä: kotoa ja luonnosta.

#